VAROKAA

VAROITUKSEKSI MUILLE

Kerron tässä nyt oman sairauteni kehittymisestä, jotta tunnistaisitte merkit ja osaisitte varoa tilannetta omalla kohdallanne.

Elin vuosikymmeniä täysin perusterveenä sairastamatta edes kunnon flunssaa.

Opetustöihin siirryttyäni sain kohdata useampaankin kertaan kunnon työstressin, joka lopulta johti 2.luokan diabetekseen ja hetken päästä parantumattomaan munuaisten vajaatoimintaan.

Aluksi sain murheekseni erään kunnan ”pampun” pojan, jonka kotikasvatus oli hieman epäonnistunut.

Kaveri oli melko hyökkäävä luokkatovereitaan kohtaan ja tämä tietenkin koettiin kiusaamiseksi.

Tehtäviini kuului silloin järjestyksen palauttaminen.

Pahaksi onneksi silloin vallitsi tuo oppilaitosneuvostovouhotus, jonka ylijumala oli ammattikasvatushallitus (AKH).

Pojan tekosten vuoksi pidettiin useita neuvoston kokouksia ja annettiin jopa kahdesti erottamisvaroitus.

Lopulta päädyttiin sitten määräaikaiseen erottamiseenkin, mutta tämä valistunut kunnan pamppu valitti AKH:lle, joka näki vain muotoseikat eikä ollenkaan syitä toimenpiteeseen. Erottamispäätös siis kumottiin.

Ei mennyt enää pitkään, kun jouduttiin soittamaan poliisit pojan minulle osoittaman tappouhkauksen vuoksi.

Pari viikkoa tutkimushoidossa ja jälleen takaisin kouluun kaikkien ”iloksi”!

Pian tämän jälkeen yhteiskunnan varojen puutteessa koko koulu lopetettiin. Edessä oli uuden työpaikan etsiminen.

Em. kunnan pampun aktiivisuuden vuoksi oli maineeni onnistuttu jo mustaamaan ja oli vaikeuksia saada uutta työtä.

Viimein onnistuin pääsemään naapurikaupunkiin toiseen kouluun. Olin ehkä hieman vaikea pala ohitettavaksi, koska olin hankkinut opettajan pätevyyden. Mahdollisimman pitkään kuitenkin valintaani venytettiin!

Työhöntulotarkastuksessa todettiin diabetekseni ja minulle määrättiin joukko pillereitä sairauteen.

Muutaman vuoden opetustyötä hoidettuani sain taas kohtalokseni erää toisen kunnanjohtajan pojan, joka oli ressukka sellainen hissukka ketä kaikki häntä kiusasivat.

Taikka, en oikeastaan saanut häntä, vaan otin ihan oma-aloitteisesti pojan hoiviini syystä, että hän olisi muuten joutunut aivan uuden, juuri taloon tullen opettajan alaisuuteen.

Poika oli joutunut erään välitunnin aikana kavereiden kanssa ”painiotteluun” ja hänen paitansa oli vähän repeytynyt.

Aloin hoitaa tapauksen tutkintaa. Mutta nyt oli muu kotiväki takajaloillaan ja uhkasi jo koko koulua ja rehtoria oikeustoimin.

Taas tarvittiin monenmoista selvittelyä ja kirjoittelua yhteen jos toiseenkin suuntaan!

Sitten eräs opettajistamme vaihtoi työnantajaa ja sain häneltä ”perinnöksi” erään laajan työkohteen, jota oli jo oppilastyönä aloitettu, mutta kaikki tarvittavat merkinnät oli tekemättä.

Koska minulle oli sälytetty sekä teorian opetusta toiselle luokalle että työn opetusta vanhemmalle luokalle, oli työpäiväni jaettu osiin. Toinen osa koululla, toinen parinkymmenen kilometrin päässä em. työkohteessa, tietenkin luokallinen oppilaita mukanani.

Monien tekemättömien töiden vuoksi jouduin ilmoittamaan, että en pysty sekä selviämään näitä tekemättömiä töitä että hoitamaan uusia töitä vielä vajavaisten suunnitelmienkin pohjalta.

Aikaa oli tarjolla vain muutama tunti kolmena päivänä viikossa.

No, sain apua ja viimein kohde valmistui joten kuten.

Tietenkin rehtorimme piti minua osaamattomana ilman omaa syytäni. Ei hän minulle mitään tuollaista suoraan sanonut, mutta opettajatovereiden kertomana johtokunnan kokouksissa oli tuonut kantansa esille.

Sitten jouduin taas kerran aivan rutiinityöterveystarkastukseen.

Laboratoriokokeiden jälkeen jouduin työterveyslääkärin vastaanottoon.

Hän kertoi kaikkien veriarvojeni olevan pahasti vialla ja määräsi välittömästi keskussairaalahoitoon. En saanut edes mennä sinne enää omalla autollakaan.

Reisu kesti viisi viikkoa, määrättiin insuliinipistoksia monasti päivässä ja todettiin diabeteksen aiheuttama munuaisten parantumaton vajaatoiminta.

Munuaistoimintaa ryhdyttiin hoitamaan vatsakalvodialyysin avulla (PD-dialyysi). Letku kävi mahasta ja joka yö ”yökone” ajoi lävitseni hoitoliuosta tuollaiset 18 litraa.

Tätä kesti noin viisi vuotta.

Sitten jouduttiin menemään veridialyysiin (hemodialyysi) kolmesti viikossa keskussairaalassa.

Koetin kuitenkin hoitaa vielä opetustyötäni PD-dialyysin kestoaikana.

Erään matematiikan kokeen jälkeen, joka tosin meni luokalta huonosti laiskottelun vuoksi, eräs vanhemmista oli soittanut apulaisrehtorillemme. Koe käsitti kokonaisuudessaan vain oppikirjassa olevia tehtäviä, jotka olin ilmoittanut kuuluvan kokeen piiriin.

Koska soittajalla sattui taas olemaan sopivan suuri kengännumero häntä tietenkin uskottiin ilman minun kuulemistani. Sen sijaan sain apulaisrehtorilta mojovat haukut!

Tämä riittikin sitten jo minulle. Menin työterveyshoitajan vastaanotolle ja ilmoitin, että en enää jaksa tällaista. Olin taas keskussairaalassa parisen viikkoa, kunnes siellä minua hoitava lääkäri kirjoitti eläkepaperit.

Monia pieniä asiaan negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä jätin vielä kertomatta, vain pahimmat pääkohdat otin esille.

Tämän päivän oppilaiden kanssa olisi kyllä tullut juttuun, mutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta monet heidän vanhemmistaan oli aivan mahdottomia.

Jos jollakulla on halu opettajaksi, kehoitan harkitsemaan moneen kertaan ja todella syvällisesti.

Omien kokemusteni jälkeen en ainakaan suosittele moista ammattia!

Vajaa pakkaus